23.5.2008 Pääsky ja Urbaani-Satakieli lauloivat näin...

Maanantaina kun Simo lähti aamulla junalla Suomeen, kävi minulla hetken mielessä, että olisihan se ollut kiva käydä kotona. Olisin kuullut sen meidän rannassa asustavan satakielen säksättävän täysin rinnoin. (Kerran olen jopa onnistunut sen pöpeliköstä bongaamaan, mikä muuten ei ole ihan helppo homma.) Lähdin sitten kouluun tallustamaan, enkä totisesti ollut uskoa korviani, kun tuossa meidän takapihalla, tuossa onnettomassa pienessä pöpelikössä lauluoi, mikäs muu kuin satakieli!! Kyllä alkoi hymyilyttämään tuo sattuma.

Tukalan metromatkan jälkeen on aina ihana päästä maanpinnalle. Siinä vaiheessa ei tulisi mieleenkään tunkea itseensä bussiin tai "marsuun", ainakaan näin komeilla keleillä. Kävelymatka (n. 2,5 km) sujuu leppoisasti taas yhden kauniin puiston läpi, missä myöskin asusteleepi näköjään satakieli, monenlaisen muun visertäjän kanssa. Ilmiönä kyllä ihan mahtava tämän kokoisessa kaupungissa kuitenkin nuo puistot, varsinaisia henkireikiä!
Tämä yliopisto ja Smolnan kirkko ovat muuten saman arkkitehdin, Rastrellin, käsialaa, mikä on nähtävissä siellä Tsarskoje Selossa. Tyyli on kyllä tunnistettavissa, barokkimaisesta koristeellisuudesta sen tunnistaa.
Tuleehan tuossa aina vähän sellainen juhlava olo, kun astuu tuonne yliopiston pihalle. Sellainen historian havina on aistittavissa. Varsinkin kun suuren, ilmeisesti juhlasalin, ikkunasta näkyy ulos valtavat kattokruunut.
Historian havinaa on kyllä aistittavissa selvästi rakennuksen sisälläkin.... Siellä ei nimittäin mitään kovin nykyaikaista remonttia ole tehty vuosikymmeniin, mikä toisaalta varmaan on ihan hyväkin. Kun koko päivän istuu luokkahuoneessa, alkaa puolessa välissä olla jo sellainen kylmänhorkka, että hyvä kun kynä pysyy kädessä. Eikä mikään ihme, kun katsoo tuosta vessan ikkuna-kuvasta, niin näkee kuinka paksut seinät siellä on. Ihan heti ei aurinko pääse tuota huushollia kovin kuumaksi lämmittämään. No voihan se olla, että sitten kun lämpiää, niin sitten sitä vasta hikoillaankin... mene ja tiedä.

Meidän ke-torstain opettaja, Tatjana (mikäs muukaan :-)), oli ajanut eilen aamulla kolarin. Hän oli kyllä kunnossa, mutta auto ei, joten meillä oli sitten kaksi sijaista. Kumpikin oli sellainen nuoremman polven opettaja. Täytyy vain todeta, että kyllä minun mielestä näiden vanhempien tätien tiukka opetustyyli kuitenkin vaan on tehokas, siinä ei kyllä jää aikaa kukkasia piirrellä vihkoon (tulee vaan mieleen muinaiset ranskankirjat...ihmekkös tuo, ettei se ranska oikein suju nykyjään :-)). Ei mitään ryhmätöitä vaan vuoron perään jokainen joutuu kehittämään tietyn rakenteen mukaisia lauseita. Välillä tietty lyö vähän tyhjää, jos joutuu nopeasti kehittämään jotain mielikuvitusjuttuja, kun pää on muuten ahdettu täyteen kielioppia....

Lätkän maailmanmestaruus oli täällä myös jonkinasteinen juhlan aihe, muttei yltänyt lähellekkään sitä Zenitin Uefa-cupin voittoa.

Katselin eilen tuota euroviisukarsintaa ja kyllähän oli taas kauheata katseltavaa. Laulukilpailun sijasta tuli kyllä lähinnä mieleen joku voimistelukerhojen välinen mittely. Joutui ihan jännittämään muutaman daamin kohdalla, jotta pysyykö ne silikoonit sen parin rihmankiertämän sisällä vaiko eikö.

En nähnyt maanantaista karsintaa, mutta täytyyhän tuokin mittelö kuitenkin kärsiä lauantaina loppuun saakka. Alan taas ymmärtää miksi Suomen kappale kuitenkin pääsi finaaliin. Ja kauhulla ajattelen sitäkin mahdollisuutta, että Venäjä voittaisi vielä euroviisutkin kaiken muun päälle tänä keväänä... Jokuhan sitäkin on povannut. En ole kuullut biisiä, mutta esittäjänä on paikallinen supersiirappiräpsyräpsy Dima Bilan (joka painii vastaavassa miesten sarjassa, kun ne silikoonibarbit naisten...), jonka piti voittaa kaksi vuotta sitten, mutta heh, hävisi meidän monstereille, voihan hitsin hitsi. Ei siis ihme, että nyt ottavat jo uusiksi.