sunnuntai 27. syyskuuta 2009

27.09.09 Kesäinen terijokipäivä ja koirakulttuuria ja koruja

Viikko sitten sunnuntaina kävimme taasen viettämässä ihanaa aurinkoista loppukesän päivää Terijoella, tai Komarovossa, jos nyt ihan tarkkoja ollaan. Koirat saivat temmeltää kaikessa rauhassa rannalla jonka jälkeen asetuimme Russkaja Ribalkan suurelle terassille lounastamaan. Lämpötila lähenteli kahtakymmentä, joten mikäpäs siinä oli istuskellessa, etenkin kun koirat saivat olla mukana.
Ilmeisesti ravintolan kantaväkeen kuuluva suuri kolli siinä käväisi muutamaan otteeseen vähän härnäämässä koiria, muttei onneksi mitään suurempaa draamaa siitä syntynyt...

Ihmeen helpolla Retu antoi vedestä haettuaan tämän lempilelunsa Eemelin riepotettavaksi. No ehkä se hauskuus siinä piilikin, että sai sitten jahdata Eemeliä takaa...


Ikävä kyllä, onnistuivat sitten jemmaamaan lelun hiekkaan, niin ettei sitä sitten enää löytynytkään. Harmin paikka, sillä tuo on ollut oiva uimalelu Retulle. Tosin näitä on jo kulunut mona, sillä aina jossain vaiheessa Retu kaluaa tuon keskiosan kokonaan pois ja jäljelle jää vain kantatut reunat. Tosin kotona Suomessa tuo kantti-rinkula on edelleenkin yksi parhaista leluista.


Tällä viikolla oli Furshtatskaja ulitsan, eli meidän kotikadun viralliset avajaiset kanuunanlaukauksineen. Paikalla oli tietenkin Pietarin kuvernööri Valentina Matvienko. Ikävä kyllä tuo oli keskellä päivää, joten enpä päässyt näkemään, mutta tässäpä linkki netissä olevaan uutispätkään.
http://www.tv100.ru/news/Posle-rekonstrukcii-otkrylas-Furshtatskaja-ulica-13840/

Tästäkin remontista saamme kiittää kaasuyhtiö Gazpromia... tuntuu olevan tässä maassa se taho, jolta raha ei vielä ole loppunut. Ja kuten hesaristakin tällä viikolla saatiin lukea, on päätös Ohta-centerin rakentamisesta nyt saanut siunauksensa ja lupa on rakentaa siis 403 metriä korkea torni... ( tästähän jo laitoinkin aikaisemmin linkkiä Ohta-centerin sivuille).


Täällä on nyt myös tehty lakialoite koirien kuonokoppien käytöstä. Koska kesällä on ollut parikin traagista koiraonnettomuutta, jossa toisessa kolme suurta (jokin afrikkalainen rotu) koiraa raateli lähes hengiltä 13-vuotiaan pojan. Lain seurauksena kaikkien yli 30-senttisten koirien tulisi kulkea kuonokopalla varustettuina ja remmikin saisi olla vain 40-senttinen. Nähtäväksi sitten taas jää, kuka tuotakin lakia sitten valvoo, täällä kun tuo koirakuri muutenkaan ei mikään kovin kummoinen ole...


Hmmm.... ymmärrän kyllä toisaalta tuon ihmisten paniikin, mutta sitten toisaalta taas aika rankka kollektiivinen rangaistus kaikille niille koirille ja koirien omistajille, joiden koirat osaavat käyttäytyä. Noh, niin vannoi tässäkin tapauksessa jopa koirien naapurit, että ne olivat mitä ihanimpia ja hyvin kasvatettuja ja lapsiin tottuneita. Mutta minkäs sitten teet, kun tuollaiset "hurtat" sitten saavat laumana hulluuskohtauksen. Ei tuossakaan tapauksessa auttanut mikään, yksi koirista ammuttiin siihen paikkaan.


Ensimmäiseksi täällä ehkä kannattaisi kiinnittää huomiota ylipäätään irti kulkeviin koiriin, sekä kesyihin, että sitten noihin kodittomiin... Täytyy todeta, että yleensä täällä ihmisten koirat osaavat todellakin käyttäytä jos irti kulkevat puistoissa, mutta täytyisihän omistajan sitten ymmärtää sekin, että jotkut ihmiset todellakin pelkäävät niitä koiria, eikä siihen sitten auta mikään selittely, että tämä on ihan kiltti... Kyllä minäkin tiedän, että Retu on kiltti, eikä oikeasti tee mitään, mutta haukkuu muita koiria koska pelkää itse... Mutta koska se lähtee kun nato-ohjus toisia koiria kohti -koska hyökkäys on paras puolustus, en todellakaan enää viitsi pitää sitä muiden läsnäollessa irti....


Tänään kävimme Kirsin kanssa ihastelemassa täkäläisillä koru-messuilla. Eipä meillä oikein ollut varmuutta millainen se tapahtuma oli, mutta hetken siellä oltuamme tajusimme, että nyt ollaan muuten "harakoiden" paratiisissa :-) Koruja ja korukiviä oli Stiglitsan taideteollisen koulun tiloissa niin paljon näytillä ja myynnissä, että siinä sitä oli ihmettelemistä.... Ja nämä messut järjestetään kuulemma joka kuukausi... Jotta sinne vaan kaikki koruista kiinnostuneet, ei voi kuin suositella!! Ja huom. rahaa kannattaa ottaa mukaan :-)



tiistai 15. syyskuuta 2009

15.9.2009 Intiaanikesää ja apina-asiaa

Tämä loppukesä onkin ollut oikein intiaanikesä, tai niin ainakin radiossa hehkuttavat. Eivätkä kyllä ole väärässä, sillä olemme saaneet nauttia vallan hienoista aurinkoisista ja lämpimistä keleistä, niin kuin Suomessakin. Sitä viimeistä lämmintä päivää on povattu jo pidemmän aikaa, mutta eipä tuo nyt vielä niin kovin kylmä tuo keli ole ollut. Hieman jo tosin pilveen vetää.

Kaiken lomailun päälle sain sellaisen lievän lenssun, ei mitään nöf nöf:iä, mutta sen verran kuitenkin oli veto pois, ettei ainakaan juoksemaan tehnyt mieli. Nyt kuitenkin on taas tossuille käyttöä. Lauantaina juoksin paikallisen Naisten kympin, joka lähti tietenkin palatsiaukiolta. Sääennustus ei onneksi pitänyt paikkaansa ja tihkusateen ja kylmähkön kelin sijaan aurinko porotti kirkkaalta taivaalta. Ja sehä tiesi sitä, että väkeä riitti. Arviolta 15 000 juoksijaa/kävelijää liikkeellä. Ja kyllähän se oli aika mahtava se ihmisvirta kun ekalta sillalta katsoin taakse Nabereshnajalle.... Paljon oli porukkaa katujen varsillakin kannustamassa, joten ihan kiva tapahtuma on kehkeytynyt tuosta pääosin suomalaisten firmojen sponssaamasta juoksusta. Ja mikä parasta, vielä ei ainakaan tarvitse maksaa osallistumismaksua. Kaippa senkin joku kohta keksii, että ompa oiva rahastuskeino....

Eilen sitten toteutui pitkäaikainen haave päästä urkkimaan minkälaisissa oloissa venäläiset saattavat asua. Illalla kymmenen aikoihin Simo hihkaisi kylppäristä, että "Nonniin... nyt tulee vedet läpi yläkerrasta!" Kääk, ehdimmehän jo vuoden asuakin ilman vesivahinkoa! No ei muuta kun yläkerran ovelle kolkuttelemaan. Ennen pitkää sieltä joku tuli oven taakse kyselemään, jotta kuka siellä. Siinä sitten taas loistavalla venäjälläni (joka näköjään häviää hädän tullen päästä täydellisesti...) selittämään, että teillä on jotain feelua putkissa. No ilmeisesti tytön äiti tuli päästämään minut ihan sisälle katsomaan, ettei heillä mikään vuoda ja ihan kuiva lattia kylppärissä ja keittiössä.

No jep jep... tämä havainto siis jees, mutta muuten vetikin sitten aika sanattomaksi se kämppä.... Siis aivan järkyttävässä kunnossa!!! Mieleeni tuli, että onkohan siellä tehty minkäälaista remppaa sitten vuoden 1924, jolloin talo on rempattu täydellisen rappion jäljiltä.... No ehkä jotain on tehty, mutta ei kyllä heti tule mieleen mitähän se olisi... Parketeista oli jämät jäljellä ja jotain muovimattoa irvisteli siellä täällä... Kylppärin katosta osa oli auki ihan sinne alkuperäisiin 1856 rakennettuihin rakenteisiin asti.... Ja sellainen tummanpuhuva käytävä.... Enpä ehtinyt/kehdannut siinä kovin kauan tuijotella paikkoja, mutta ehkä ilmeeni saattoi paljastaa jotain hienoisesta hämmästyksestäni :-) Kotiin tullessa tuli mieleeni, jotta onpahan todella vastakohtien maa..... Vielä kun pääsis ottamaan siitä kämpästä valokuvat :-)

No vedentulo onneksi lakkasi, ja vuokraisännän sijainen lupasi tulla tänään katsomaan mikä on homman nimi. En ole tainnutkaan kertoa, että meidän vuokraisäntämme, Dima perheineen muutti noin kolmeksi vuodeksi Itävaltaan. Vuokraisännän virkaa hoitaa nyt sitten Igor, joka ei puhu kun venäjää :-). Varsin mukavalta ja auttavaiseltahan tuo vaikuttaa, ja on nyt oppinut puhumaankin ihan selkeästi, kun aluksi kerroin, että ymmärrän kyllä, kunhan puhuu selkeästi ja hitaasti. (Olen huomannut, että miehet usein puhuvat nopeammin ja epäselvemmin, eivätkä välttämättä huomioi, että suomalaiselta tuo venäjän ymmärrys ei aina ihan niin helposti suju.)

Igorillahan on mielenkiintoinen ongelma. Heillä on kämppä Suomessa, Lemillä ja he käyvät siellä lähes joka viikonloppu. Mutta ongelman asiasta tekee se, että heillä on lemmikkinä... apina! (koko perheen on siis vaikea yhtäaikaa matkustaa Suomeen, kun hoitopaikkoja apinalle saattaa olla vähän vaikea löytää...) Kerroin kyllä heti alkuunsa, ettei Suomeen kyllä voi apinaa tuoda, käsittääkseni sellaisen pitäminen lemmikkinä on Suomessa laitonta. No Igor ei kyllä pienestä masennu, vaan on oikeasti valmis vaikka maksamaan jollekkin joka viitsisi nähdä vaivaa ja selvittää perinpohjin, jotta mitä kaikkia rokotuksia ja papereita tarvittaisiin, jotta sen apinan voisi tuoda Suomeen. Kyseessä on sellainen parin nyrkin kokoinen eläin, ilmeisesti ei mikään harvinainen rotu ja on kuulemma 7 sukupolvea taaksepäin syntynyt eläintarhassa. Mikrosirukin löytyy.

Ikävä kyllä lainsäädäntömme on tässä asiassa niin tiukka, että kun soitin rajaeläinlääkärille, hän vain naurahti ja sanoi, ettei tule apina kyllä rajan yli... Ja EVIRA:lta tuli myöskin hyvin tiukka EI. Yksityishenkilö ei kertakaikkiaan saa apinalle tuontilupaa Suomeen. Sitten pitäisi vielä saada Igor ymmärtämään, että harva todellakaan viitsi alkaa hakata päätä seinään viranomaisia vastaan Suomessa, vaikka olisi millainen palkkio luvassa. Eipä kait meillä turhaan ole maine kilttinä ja EU-direktiivejä orjallisesti noudattavana maana.

Mutta me Simon kanssa ainakin haluamme ehdottomasti käydä tutustumassa tähän apinaan, ja varmasti vielä kutsun saammekin.

Igor kävikin tänään vedenvalumisongelmaa ihmettelemässä putkimiehen kanssa ja sainkin häneltä luvan laittaa muutaman kuvan heidän lemmikistään.

Rodultaan tuo on Common Marmoset . Ei ole uhanalainen laji.