Nonniin, täällä sitä ollaan nyt uudessa kämpässä! Olo on väsynyt, mutta onnellinen :-)Olimme sopineet eiliseksi kello kolmeksi tapaamisen täällä kämpillä avaimenluovutusta varten. Onneksi pakkasimme autoon jo osan muuttokuormasta, sillä mennen tullen olikin tavanomainen pietarilainen kaupunkiliikenne, eli hädin tuskin liikettä havaittavissa...
Perillä meinasi jo Simolla verenpaineet nousta, kun epätoivoisesti kiertelimme korttelia ympäri, eikä parkkipaikkaa mailla eikä halmeilla. Kauhuskenaario tietenkin oli se, että olisi jouduttu raijjaamaan kamoja jostain tosi pitkältä. "Kärsivällisyys" kuitenkin palkittiin, ja kuin taivaanlahjana yksi auto lähti aivan ulko-oven edestä!!
Simohan ei ollut kämppää vielä edes nähnyt, joten vähän jännitti, mitäköhän hän tykkää. Tai no, kyllä tämä niin kiva kämppä on, että ei voi olla tykkäämättä :-) Ja kyllähän tuo tyytyväiseltä tuntui. Vuokraisäntä on mukava ja mikä parasta: puhuu hyvää englantia!! Helpottaa asioiden hoitamista huomattavasti, jos on jotain kysyttävää. Muutenkin tuntui kovin avuliaalta.
Simo pudisteli päätään kun haettiin loppuja kamoja... Ei mahdu autoon millään ei... Minä taasen toppuuttelin kerrankin optimistina, ja sanoin, että nou hätä, kyllä nämä mahtuu! Tulihan siinä näitä rojuja roudatessa taas manattua tämä tavaranpaljous, mutta lopputuloksena kaikki kuitenkin mahtui autoon... juuri ja juuri. Koirat tosin saivat matkustaa mun jaloissa ja sylissä. Suurimpana riesana oli tuo uuni, joka ostettiin edelliseen kämppään ja siihen kaappi. Toisaalta, täällä on kaasuhella ja -uuni, ja ihan mielelläni tyydyn käyttämään tuota sähköuunia!
Kello olikin yli puolenyön kun vihdoin viimein päästiin nukkumaan. Simollahan ei mitään vaikeuksia ollut nukahtaa, mutta meikäläinen kävi hieman ylikierroksilla, eikä nukkumisesta sitten tullutkaan mitään. Huolimatta siitä havainnosta, tai ehkä siitä johtuen, että ympäristössä vallitsi TÄYDELLINEN HILJAISUUS!!! Ei pihauksen pihausta, ei auton hälyjä eikä liikennettä... Kerrassaan outoa. Meidän makkari onkin sisäpihan puolella ja toisaalta tuo Furshstatskaya-katu on tuollainen puistokatu, joka nyt ei ole mikään varsinainen pääväylä.
Koiratkin tuntuivat olevan täysin uuvuksissa kun vihdoin valot sammui. Retu paineli sängyn alle (täällä taas mahtuu sinne) ja sieltä kuului tasainen tuhina ihan hetkessä. Jännäähän se on niille, kun näkevät, että pakataan ja kamoja roudataan. Kiltisti ne pysyivät siellä vanhalla kämpällä sisällä, vaikka ovi käytävään välillä olikin auki. Mutta sen verran tiiviisti seurasivat, varsinkin Retu, ettei vaan vahingossakaan unohdeta niitä matkasta...
Simo kävi niitä ulkoiluttamassa ennen kun lähdettiin ekaa kuormaa lastaamaan, niin eihän siitä mitään tullut, kun Retu jo hississä alkoi raapimaan ovea, että nyt mamma jäi ja se varmaan lähtee sillä aikaa, kun on kerran pakannutkin... Ei nuo mitään ihan tyhmiä ole, sen verran ollaan reissattu, että tietävät kyllä mistä on kysymys.
Nyt sitten täällä rojun keskellä yritän taas muistella, mistä repusta tai jätesäkistä löytää minkäkin tarvittavan tavaran. Ei auta kun tarttua härkää sarvista ja käydä hyökkäykseen ja taikoa nuo tavarat paikoilleen. Onneksi täällä on ruhtinaallisesti säilytystilaa!!!
Sitä ennen sukelletaan koiruuksien kanssa tuonne kaatosateeseen... ettei totuus unohdu.... lokakuu....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tänne voit kirjoitella palautetta, mutta pliis asialinjalla...