Kävimme pienellä kaupunkikierroksella heti perjantaina. Taas oli väkeä liikkeellä, sillä perjantaina oli Venäjä-päivä, tai Venäjän lipun päivä, tai mikä sen virallinen nimin nyt mahtaakaan olla. Palatsiaukiolla oli konsertti, jota hetkeksi jäimme kuuntelemaan, ja tuntuihan siellä ääntä riittävän. Ihan en ole varma mitä mahtaa Eremitaasin taideaarteet tykätä valtavasta bassotärinästä. Pietarihan käsittääkseni halusi palatsiaukion pois maailmanperintölistalta, jotta olisi helpompi saada lupia megaluokan tapahtumiin... kuten nyt elokuun toinen päivä järjestettävään Madonnan konserttiin.
Lauantaina pukkasi oikein kunnon hellekelin. Suuntasimme kohti Pietarhovia... muutaman muun ihmisen kanssa :-) Olimme vähän myöhään liikeellä ja laivoihin oli jo pitkä jono, joten päätimme lähteä autolla.... No siinä kyllä sitten meni myös tovi jonotellessa ja parkkipaikkaa etsiskellessä. Mutta näinhän se vain on näissä turistikohteissa hellepäivinä, ei voi mitään, sitä väkeä vaan riittää. Ja tuo Pietarhovihan on ihan täkäläisille sellainen ajanviettopaikka, jossa on oiva viettää hellepäivää, elikkä ei siellä kaikki suinkaan turisteja ollut.
Kultaa ja kimallusta riittää tässä pohjolan Versaillesissa ihan ulkopuolella, ei tarvitse edes mennä sisällä käymään kullanhohtoa katselemaan.
Hellettä oli sen 29 astetta, joten mieli kyllä teki vähän vaikka vaihtaa osia tämän patsaan kanssa... ihan kyllä siis vaatteet päällä :-)
Tällä herrasväellä taisi olla ainakin riittävästi päällä tuohon helteeseen. Onneksi puistossa sentään riittää varjopaikkoja.
Lasten riemu on rajaton näissä kavalissa, yllättäen pärskäyttävissä suihkulähteissä. Yleinen luulo on, että joku kivi laukaisee suihkun, mutta eiköhän tuolla pöpelikössä istu joku kopissa painelemassa nappia :-)
Päiväksi puistoon on hyvä valita sopivat kengät, kuten tämä neitokainen oli tehnyt. Eikä suinkaan ollut ainoa lajissaan taasen.
Illalla kävimme jälleen yöllisellä Nevan risteilyllä. Simollekin se oli ensimmäinen kerta. Ja sattuihan siihen paattiin sitten mukaan myös edellisviikonlopun reissulta tuttu Kirsi, joka myös oli tutustuttamassa kavereita pietarilaiseen elämäntyyliin... Ja tässähän hän onkin juuri kiteyttämässä tätä valkeiden öiden filosofiaa.... (tarkimmat ehkä havaitsevat tuon juuri poksahtaneen skumppapullon tuossa kädessä :-))
Näitä yöpaatteja on kanavilla ja Nevalla joka lähtöön. Toiset vähän rauhallisempia ja toiset sitten sitäkin äänekkäämpiä. Tällä porukalla oli kyllä kerrassaan mahtava meno päällä.
Tällä kertaa matkassa oli mukana parempi kamera, joten otoksetkin ovat hieman viimeviikkoista parempia. Aina se vaan on yhtä komea tuo Pietari by Night!
Niin kuin kaveri sanoi sääennusteesta "very heavy rain" ja skumppaa...huh huh...Terkuin, Kирси
VastaaPoista