31.10.2008 Sateista syksyä

Eipä ole keleissä kehumista ei. No lämmintä piisaa, sekä sisällä kämpässä ja ulkonakaan ei juuri ole tarvinnut palella. Koirien kanssa jatkuu kuraa vastaan taistelu. Kohta on varmaan viemärit tukossa tuosta hiekan määrästä.... Tänään kastuttiin juoksulenkillä oikein kunnolla, mutta eipä tuo sitten niin haitannut, kun lämpötila oli yli kymmenen. Enpä ole näillä nurkilla nähnyt ketään muuta juoksemassa koiran kanssa, saati sitten kahden. Ei kyllä näkynyt montaa siellä Aviatoova-puistossakaan.

Harmi muuten kun on niin hieno iso kylpyamme ja kuumaa vettäkin riittävästi, niin se lämmin vesi on ihan ruskeata. Toivottavasti se on vain ruostetta... Eipä kyllä juuri houkuttele kuitenkaan kylpyyn tuon värinen vesi. No, toisaalta sama vesihän se sieltä suihkustakin tulee...

Vesiaiheessa pysyäkseni... meillä on keittiössä vedensuodatin ja sitä vettä voi juoda. Loppui se veden kantaminen. Ensin kyllä tutkin netistä noiden suodattimien toimintaa ja suodatustuloksia ennen kuin uskalsin sitä "raakana" juoda. Sillä giardiallahan ne pelottelevat, että täältä sen yleisimmin suomalaiset saavat (vatsataudin aiheuttava ameeba). Ei olla vatsatautia saatu ei, joten ilmeisesti tuo suodatus toimii. Eri asia sitten miten hyvin siitä kaikki raskasmetallit lähtee... No kaippa ne mulle koulussa alkavat huomauttelemaan, jos alkaa ihonväri esim. sinertämään :-)

Äiti oli käymässä viimeviikonlopun yli. Kävimme katsomassa Piskarevin hautausmaata, jonne on haudattu noin 490 000 Leningradin piirityksen aikana kuollutta siiviiliä ja sotilasta. Arviot 1941-1944 900 päivää kestäneen piirityksen aikana kuolleiden määrästä vaihtelevat 640 000 ihmisestä jopa kahteen miljoonaan. Suurin osa kuoli nälkään, kylmään ja sairauksiin.
Sateinen lokakuinen päivä ei ainakaan kohottanut tunnelmaa hautausmaalla, jossa kaiuttimista kuuluu jatkuvasti mollivoittoinen musiikki uhrien muistoksi.

Koulussa on taas aika hurahtanut vauhdilla. Edelleen ihmettelen, jotta koska oikein mahdan oppia puhumaan tätä kieltä... On se vaan niin vaikeata... Huomennakin on koulupäivä, koska sitten tiistai on vapaa. Lokakuun vallankumouksen sijasta nykyään juhlitaan Kansallista Yhtenäisyydenpäivää. Että näin.

16.10.2008 Lenkkimaisemia ja liikeverbejä...

Eipä ole hassummat maisemat täällä juoksulenkin varrella... ainakin nyt kun vielä on kaunis ruska ja aurinkokin jopa pilkistelee silloin tällöin.
Smolnan kirkon kupolit kurkottavat taivaaseen ruskan seasta.
Smolna-instituutin nurkalta käännyn juoksemaan Smolnan Nabereshnajalle, elikkäs rantakadulle, tai tieksi tuota kait pitäisi jo sanoa.
Siellä on hyvä juosta, kun on jalkakäytävät, ja maisematkaan eivät ole hassummat, mutta kova meteli kylläkin, kun autot paahtavat tuhatta ja sataa kolmella kaistalla per suunta.
Liekö joku ranskalaisista impressionisteista eksynyt tänne Pietariin??? Tämä kuva on lammen pinnasta.

Kun viimeeksi kirjoittelin, että pää oli pilvissä, niin kyllä täytyy nyt taas sanoa, että alkaa se sieltä pikkuhiljaa tulla tänne maan pinnan tasolle, tai no, noin 150 senttiä ylemmäksi, jos aletaan saivartelemaan.... Alkaa nimittäin taas painaa tuo venäjänkielen määrä tuolla kapustassa sen verran, ettei enää leijuta...

Mutta kivaa on ollut taas opiskella. Nyt on tahtikin vähän rauhallisempi, kuin kesällä, maikat eivät ole niin hätäisiä. Kielioppia on silleen sopivasti, ja sitten on sitä lukemista, fonetiikkaa ja keskustelua ja sanastoa. Keskustelutunnilla on ollut aiheena jalkapallo... Nyt kyllä nolottaa mennä huomenna tunnille sen eilisen rökityksen jäljiltä :-( ( siis Venäjä-Suomi 3-0) Meidän keskusteluopettaja on kuulemma 79-vuotias. En kyllä olis uskonut tuota ikää, sen verran virtaa tuntuu rouvalla olevan. Kovin on mielenkiintoista niillä tunneilla, kun hänellä on aikamoinen elämänkokemus ja kertoilee tarinoita matkan varrelta, siinä esim. jalkapallosanaston ohessa :-)

Ja kieliopissa taas kerrataan liikeverbejä... ja kantamiseen ja kuljettamiseen liittyviä verbejä.... Eikä niitä voi liikaa kerrata, sillä tuo on kyllä sellanen suo, mihin tavallinen taaplaaja kyllä äkkiä uppoaa korviaan myöten, ja lopulta on sekaisin kun vanha seinäkello....

Siis riippuu siitä kuljetaanko jalkaisin vaiko kulkuneuvolla ja yhteensuuntaan vaiko vaan kuljeskellaan vaiko vain käydään ja tullaan takaisin.... Ja tuosta liikkumatavasta sitten riippuu se miten ne tavarat /ihmiset /koirat kulkevat mukana, jokainen eri verbillä.... Ja kun sitten aletaan lisäämään noihin liikeverbeihin etuliitteitä, riippuen mennäänkö ulos, sisään, poiketaanko, kierrelläänkö, lähestytäänkö, loitonnutaanko, lähdetäänkö lopullisesti vaiko vain vähäksi aikaa jne. jne. jne..... niin kyllä siinä on aikamoinen kaalisoppa valmis!!! Niin ja sitten vielä pitää valita se, että tapahtuuko se juuri nyt ja tässä, vaiko usein, yleensä, aina, joka päivä yms. yms. yms.... ERITTÄIN MIELENKIINTOISTA... mutta VAIKEAA... tai toisin sanoen paljon muistettavaa. No ei pitäisi dementian heti uhata, jos noin niinkuin pitää paikkansa se, että aivoille on hyvä antaa vähän hommia :-)

Ja vaikka tuota kieltä kuinka opiskellut jo olen, niin silti onnistun töpeksimään harva se päivä todella täydellisesti.... Maanantaina kun menin koirien kanssa ulos, niin kadulla heti ulko-oven edessä joku mies kysyi minulta jotain... No yleensä onnistun sanomaan, etten tiedä tai etten ymmärrä... Nyt vaan tuijotin hölmönä ja pudistin päätäni.... No mies jatkoi matkaansa ja minä toiseen suuntaan ja samalla kun lähdin liikkeelle, tajusin mitä hän kysyi.... "Onko tämä talo numero 54?" Arvaatte vaan kuinka ääliöksi itseni tunsin, sillä mikäs muukaan tämä on kuin talo numero 54.... Enpä kuitenkaan viitsinyt enää perään huudella..... Hohhoijjaa !!!

6.10.2008 Pää pilvissä mutta jalat maassa...

Nyt on kamat saatu piilotettua tämän kämpän erinäisiin komeroihin, ja paikat ovat vielä toistaiseksi siistit! Harvoinpa olen kotiutunut yhtä nopeasti kuin tähän kämppään. Täytyy myöntää, että olen ihan "liekeissä" vieläkin tästä muutosta. Koirien kanssa ollaan käyty nuuskimassa ympäristöä. Minullehan tuo Taurean puisto, joka tuossa vieressä on, onkin tuttu jo kesäiseltä koulumatkalta, mutta koirille siinä vielä riittää nuuskuteltavaa.

Zalataja osen, elikkä kultainen syksy näyttää hienolta tuolla puistossa, ainakin hetken, ennenkuin syysmyrsky ehtii tännekkin ja vie nuo lehdet mennessään...
Eikä täällä puisto ole puisto, ellei siinä ole lammikkoa.
Eipä taas uskoisi tästä kuvasta että ollaan vähän reilun parin kilsan päässä Nevski Prospektista...
Ihan tuossa meidän vieressä, puiston tässä päässä on uutuuttaan hohtava kompleksi, jossa on kuntosalin lisäksi mm. tämä jäähalli. Siellä ihailimme hetken kun tämän maan olympiatoivot (?) harjoittelivat taitoluistelun saloja. Eivätkä huonosti harjoitelleetkaan. Nuorimmat taisivat olla siinä viiden-kuuden vanhoja, valmentajan (yksityisen) tarkan silmän alla.

Jotta ei siis tuo pää aivan jäisi tuonne pilviin leijumaan, eikä totuus pääsisi unohtumaan, kävinpä tekemässä tänään taas kielitestin tuolla Smolnassa. Huomenna alkaa taasen arkinen aherrus. Ihme ja kumma, eivät laittaneet minua alkeisryhmään! Vähemmälle on jäänyt taas tässä viimepäivinä tuo venäjän kertaus nimittäin... Mutta näköjään jotain on jäänyt mieleen, tai sitten olen onnistuneesti kerrankin veikannut oikein :-)

Varmaan ihan kivaa tulee olemaan, kun nyt siis se kieliopin pänttääminen jää vähän vähemmälle, ja käydään läpi artikkeleita, keskustellaan, opetellaan sanastoja ja sitten on vielä ääntämystä. Ja onhan sitä kielioppiakin tietenkin jonkin verran. Voihan sitä hetken taas olla vähän pihalla, kun eipä tuota puhumista juuri ole tullut harrastettua. Mutta koska nyt on tullut pari kuukautta "lorvittua", niin eiköhän paukut taas riitä hetken aikaa tuohon opiskeluunkin. Ja mikä parasta... koulumatka on lyhyt!!!!

2.10.2008 Muutto

Nonniin, täällä sitä ollaan nyt uudessa kämpässä! Olo on väsynyt, mutta onnellinen :-)

Olimme sopineet eiliseksi kello kolmeksi tapaamisen täällä kämpillä avaimenluovutusta varten. Onneksi pakkasimme autoon jo osan muuttokuormasta, sillä mennen tullen olikin tavanomainen pietarilainen kaupunkiliikenne, eli hädin tuskin liikettä havaittavissa...

Perillä meinasi jo Simolla verenpaineet nousta, kun epätoivoisesti kiertelimme korttelia ympäri, eikä parkkipaikkaa mailla eikä halmeilla. Kauhuskenaario tietenkin oli se, että olisi jouduttu raijjaamaan kamoja jostain tosi pitkältä. "Kärsivällisyys" kuitenkin palkittiin, ja kuin taivaanlahjana yksi auto lähti aivan ulko-oven edestä!!

Simohan ei ollut kämppää vielä edes nähnyt, joten vähän jännitti, mitäköhän hän tykkää. Tai no, kyllä tämä niin kiva kämppä on, että ei voi olla tykkäämättä :-) Ja kyllähän tuo tyytyväiseltä tuntui. Vuokraisäntä on mukava ja mikä parasta: puhuu hyvää englantia!! Helpottaa asioiden hoitamista huomattavasti, jos on jotain kysyttävää. Muutenkin tuntui kovin avuliaalta.

Simo pudisteli päätään kun haettiin loppuja kamoja... Ei mahdu autoon millään ei... Minä taasen toppuuttelin kerrankin optimistina, ja sanoin, että nou hätä, kyllä nämä mahtuu! Tulihan siinä näitä rojuja roudatessa taas manattua tämä tavaranpaljous, mutta lopputuloksena kaikki kuitenkin mahtui autoon... juuri ja juuri. Koirat tosin saivat matkustaa mun jaloissa ja sylissä. Suurimpana riesana oli tuo uuni, joka ostettiin edelliseen kämppään ja siihen kaappi. Toisaalta, täällä on kaasuhella ja -uuni, ja ihan mielelläni tyydyn käyttämään tuota sähköuunia!

Kello olikin yli puolenyön kun vihdoin viimein päästiin nukkumaan. Simollahan ei mitään vaikeuksia ollut nukahtaa, mutta meikäläinen kävi hieman ylikierroksilla, eikä nukkumisesta sitten tullutkaan mitään. Huolimatta siitä havainnosta, tai ehkä siitä johtuen, että ympäristössä vallitsi TÄYDELLINEN HILJAISUUS!!! Ei pihauksen pihausta, ei auton hälyjä eikä liikennettä... Kerrassaan outoa. Meidän makkari onkin sisäpihan puolella ja toisaalta tuo Furshstatskaya-katu on tuollainen puistokatu, joka nyt ei ole mikään varsinainen pääväylä.

Koiratkin tuntuivat olevan täysin uuvuksissa kun vihdoin valot sammui. Retu paineli sängyn alle (täällä taas mahtuu sinne) ja sieltä kuului tasainen tuhina ihan hetkessä. Jännäähän se on niille, kun näkevät, että pakataan ja kamoja roudataan. Kiltisti ne pysyivät siellä vanhalla kämpällä sisällä, vaikka ovi käytävään välillä olikin auki. Mutta sen verran tiiviisti seurasivat, varsinkin Retu, ettei vaan vahingossakaan unohdeta niitä matkasta...

Simo kävi niitä ulkoiluttamassa ennen kun lähdettiin ekaa kuormaa lastaamaan, niin eihän siitä mitään tullut, kun Retu jo hississä alkoi raapimaan ovea, että nyt mamma jäi ja se varmaan lähtee sillä aikaa, kun on kerran pakannutkin... Ei nuo mitään ihan tyhmiä ole, sen verran ollaan reissattu, että tietävät kyllä mistä on kysymys.

Nyt sitten täällä rojun keskellä yritän taas muistella, mistä repusta tai jätesäkistä löytää minkäkin tarvittavan tavaran. Ei auta kun tarttua härkää sarvista ja käydä hyökkäykseen ja taikoa nuo tavarat paikoilleen. Onneksi täällä on ruhtinaallisesti säilytystilaa!!!

Sitä ennen sukelletaan koiruuksien kanssa tuonne kaatosateeseen... ettei totuus unohdu.... lokakuu....