31.8.2008 Sylikoiria ja kämpän hakua

Retusta on tullut ihan sylikoira! Mikälie läheisriippuvuus on iskenyt koiruuteen, mutta jos tässä keittiön pöydän äärellä istuu ja esim. lukee hesaria netistä, niin jo on koira puoliksi sylissä. Ja joskus jopa kokonaan. Retu on oppinut myös katselemaan keittiön ikkunasta ulos. Se ylettää juuri ja juuri näkemään ikkunasta ulos, kun nousee takajaloille seisomaan etutassut ikkunalaudalle. Mitähän se mahtaa miettiä tästä 23. kerroksen maisemasta. Mitä mahtaa koira siitä hahmottaa??

Kämpässä toimii taas vedet, tiistaina kävi siis putkari. Edelleenkään ei kait ole saatu vuokranantajaa kiinni. Ollaan käyty katsomassa paria kämppää. Toinen oli lähellä Sennaja Ploshadia, joten sen nyt tiesi heti, ettei siellä mitään puistoja ole lähellä ja kämppäkin oli ihan läävä, jos nyt suoraan voin sanoa. Elikkäs ei ollut tehty Euro-remonttia, joka saattaa siis tarkoittaa, että kaikki pinnat on ihan jees, mutta lähemmällä tarkastelulla kaikki ikäänkuin hajoaa käsiin.... :-).

Meillä on ollut vähän tuota ongelmaa... lattialistat on muovia ja niitten kulmapalat lentelee pitkin kämppää aina kun pölynimurilla käy vähän hipaisemassa... Keittiön laatikostot lahoo käsiin, jos vähänkään varomattomasti aukaisee laatikon. Vessasta on palanut kolmesta halogeenista jo kaksi, eikä näytä siltä, että uusien vaihto onnistuu, koska ne polttimot suorastaan rähähtelee käsiin, kun yrittää uutta vaihtaa :-) Nyt on vessassa siis tunnelmavalaistus... siihen saakka kun se viimeinenkin poksahtaa.... Ja sitten on tietenkin vielä näitä tulvaa aiheuttavia putkia....

Toinen kämppä oli aika parin kilsan päässä tästä, uudehkosta talosta. Siinä nyt ei ihan varsinaisesti ollut mitään suurempaa vikaa, muttei nyt kuitenkaan oltu mitenkäänä liekeissä siitä. Vähän olen kaavaillut, josko vaikka löytyisi kämppä lähempäätä koulua, jos sinne menen vielä opiskelemaan. Saattaa olla kuitenkin aika mahdoton yhtälö löytää kämppä lähempäätä keskustaa, puiston läheltä, remontoitu ja vielä sellainen mihin saa koirat ottaa.... Ja sitten sen pitäisi mahtua vielä johonkin budjettiikin....

On kait tässä sitten kuitenkin sekin mahdollisuus, että kärsitään tuo lattiaremontti ja pysytään tässä... Onhan tämä kuitenkin muutoin ihan loistavalla paikalla noiden koiruuksien kannalta. Saas kattoo nyt mitä ensi viikko tuo tullessaan!

25.8.2008 Vetinen "kotiin"paluu

Suomen loma on ohi ja eilen sunnuntaina läksimme ajelemaan takaisin kohti Pietaria. Rajalla meni nyt 1,5 tuntia, joten taas oli kelloa vilkuiltava, jotta ehdimmekö ennen siltojen nousua keskustan läpi, vaiko pitääkö kiertää kehän kautta. No ehdimme... tosin Palatsisilta oli jo noussut ylös, mikä vähän ihmetytti, koska kello oli 01.15. Tietääksemme sen pitäisi nousta vasta 1.35...

Kun vihdoin kaikkine pakaaseinemme pääsimme kotiovelle, niin sielläpä killui joku lappu yläkulmassa... No siinähän sanottiin, että "Teiltä valuu vettä tänne meille kerrosta alemmaksi!!" JESSS!!! Ja näinhän täällä on käynyt, että joku putki on pamahtanut ilmeisesti kylppärin ja olohuoneen välisen seinän sisältä... Olohuone lainehti ja eteisessäkin vettä on ollut, tosin jo ehtinyt imeytyä tapettiin... Laminaatit ihan kuprulla...

Ja sokerina tietenkin pohjalla se tosiasia, että vedet on katkaistu meidän kämpästä!! Eikä hajua koska tämä on tapahtunut. Tänään kävi jo tuossa yksi nainen ja yksi kundi ihmettelemässä asiaa, eivätkä vielä ilmeisesti keksineet, että mitä pitäisi tehdä. No en tiedä minäkään... päällimmäisenä ihmettelen, että minnekköhän sitä lähtisi vessaan :-) En ehkä siis turhaan kehunut taannoin tuota Aviatoova-puiston siistiltä näyttävää yleisövessaa.....

Kummallisinta asiassa on se, että kun lähdimme ajamaan Suomea kohti, niin mietin siinä itsekseni, että mitä jos jotain tapahtuu kämpässä sillä aikaa kun olemme pois täältä.... Pitäisiköhän pyrkiä noitakouluun???

Nyt on kyllä ihan pakko lausua tämä jo legendaksi muodostunut "HITSIN HITSI!!!!"

****************

Nonniin, tänään onkin siten täällä rampannut jengiä. Alakerran asukki kävi täällä ihmettelemässä, että mitäs tehdään, johon minä sitten että en TODELLAKAAN tiedä mitä tehdään. Ei olla saatu vuokranantajaa kiinni.

Putkimies kävi uudelleen ihmettelemässä ja vika ilmeisesti onkin sittenkin meidän suihkuhana. Ihan laho sieltä kiinnityksen kohdalta ja sieltä ilmeisesti tiputtanut sitten vähän reippaammin. Ei vain mene minun jakeluun, jotta miten se vesi siellä olohuoneen lattialla pääasiassa oli. Tämä tulva oli tapahtunut nyt lauantaina. Huomenna tuleepi korjaamaan sitä putkivikaa, joten toiveissa on, että saadaan juokseva vesi taasen tänne.

Toinen asia sitten onkin se, että nuo laminaatit pitäisi varmaan repiä ja kuivatella lattiat niiden alta... taitaa olla viisainta vaihtaa kämppää...

Kun olen sanonut, että tarttisin sitä käytännön kieliharjoitusta, en kyllä ihan tätä tarkoittanut... Hiukan vaikea on setviä tällaista sotkua meikäläisen kielitaidolla... No sitten mennään englannilla (alakerran heppu...) johon minulle vastataan venäjäksi ja soitellaan Annelle, joka puhuu sujuvasti venäjää ja osaa kyllä vaatia hommat hoitumaan.

16.8.2008 Helsinki City Maraton

Niin sitä sitten koitti taas päivä, jolloin matkaa oli taivallettavana se 42 kilometriä ja 195 metriä. Kelin suhteen olin vähän peloissani, koska sadettahan oli luvattu. Hellettä en kaivannut suinkaan, mutta en siis jatkuvaa kaatosadettakaan. No säähän ei olisi voinut paljon happirikkaampi olla. Sellaista pientä tihruista sadetta ja noin 16-17 lämmintä, elikkä juoksemiselle varsin sopiva keli.

Aikatavoitetta olin asettanut itselleni sen verran, että jos ei ole helle, niin alle 5 tuntia pitäisi alittua. Jännäähän tuo maratonille valmistautuminen taas oli, sillä kun piti tankata ti-to niin eikös siinä mulle tullut jonkinlainen lievä vatsatauti ja pakki oli niin sanotusti kuralla ti-ke. Tankkaapa siinä sitten hiilareita :-) Eipä ollut sitten hajuakaan miten hyvin tankkaus noissa olosuhteissa oli onnistunut.

Maratonia edeltävänä yönä pohkeet tuntuivat ihan tönkköjäykiltä... ehkä se oli vain jännityksestä johtuvaa. Mutta toisaalta syytä huoleen oli, sillä viime syyskuussa ennen Jyväskylän puolikasta heräsin aamuyöllä siihen kun pohkeet kramppasivat. Ja sillä reissullahan "juoksin" viimeiset neljä kilometriä ihan järkky pohjekramppien kanssa.

Jäähallin parkkipaikalle tullessamme, keli oli kohtalaisen kauhea, vettä tuli vaakatasossa... kääk! Onneksi keli siitä laantui ja sitten kello 15.00 matkaan! Tavalliseen tapaani en ollut mitenkään yltiöpositiivisella mielellä alkumatkasta... Nelosen kohdalla jo mietin, että joko nuo pohkeet nyt sanovat sopimuksensa irti, sen verran jäykät ne olivat.

Mutta jalat eivät kuitenkaan olleet ongelmana, vaan vatsa. Edeltävän viikon sekoilun jäljiltä vatsa ei oikein tykännyt urheilujuoman ja hiilihydraattigeelin sekoituksesta.... Olihan siinä kärvistelemistä välillä se juokseminen. Matkan varrella on kuitenkin hyvin bajamajoja, ja totesin sitten jossain 32 kilometrin kohdalla, että enää ei kannata riskeerata tätä reissua nololla lopulla... ja sehän sitten helpotti :-)

Hienoa oli todeta se, että kun Tukholmassa reidet väsyivät jo siinä 24 kilometrin paikkeilla, nyt ei ollut reisien kanssa ongelmaa juuri ollenkaan. Ihan viimeisillä parilla kolmella kilometrillä oikea reisi hieman ilmoitteli itsestään. Pohkeet sensijaan vähän aikaisemmin, mutteivät kuitenkaan krampanneet. Johtopäätökseni oli siis se, että Tukholma on tehnyt tehtävänsä erittäin rankkana treeninä!

Siinä sitä taas juostessa tuli mietittyä jos jonkinlaista. Välillä ei mieti mitään, sen kun juoksee. Välillä taasen kiroan olemassaoloani ja typeryyttäni ilmoittautua mokomiin koitoksiin ja vannon etten KOSKAAN IKINÄ ENÄÄ.... Musiikki korvilla auttaa ainakin minua. Välillä kun ketuttaa niin hyvä biisi vie sen ketutuksen sekunnissa mennessään ja askel kevenee kummasti, toisinaan jopa niin, että vilkaisu sykemittariin pakottaa vähän taas himmailemaan.

Sykemittari onkin oikeiden tossujen lisäksi meidän paras kaveri. Sen mukaan on harjoiteltu, ja sen mukaan kyllä on parasta tuo maratoonikin juosta. Tosin enää ei tarvitse niin tiukkaan sitä tuijotella, kyllä sitä on oppinut jo tuntemaan missä ne sykkeet suurinpiirtein viilettää.

Yksin kun on juoksemassa, niin kultaakin arvokkaampaa onkin sitten "surevien omaisten" kannustus. Mukana Hesassa olivat Simon lisäksi tsemppaamassa minua Eija ja Jukka. Kyllä se oli ihanaa nähdä siellä Espan nurkilla tuttuja kasvoja kannustamassa, kun omat fiilikset justiinsa silloin eivät olleet ihan korkeimmillaan. Antoi se taas tsemppiä jatkoon. SUURKIITOKSET heille!!

Vauhdikkaimmat kilometrini olivat 40-42 kilometriä!! Elikkä siis vielä juoksu kulki tuossa vaiheessa :-) Matkaa ehkä vauhditti siinä pisteessä tieto siitä, että täältä pääsee joskus poiskin!! Viimeisessä nousussa stadionille oli pakko minunkin vähän höllätä, mutta siitä sitten kirmaisin stadionille kuin hirvi. Olihan taas hienoa tulla maaliin ja aikaa matkaan meni 4.54.14. Tukholmasta aika parani 14 minuuttia!!



Mitali kourassa sitten hoipuin stadikalta ulos ja siellähän se Simo olikin vastaanottamassa ja onnittelemassa. Kotimatkalla hörppäsin palautusjuomista kuulemma tehokkainta, elikkä litra rasvatonta maitoa meni hujauksessa. Sitten vielä Vihdin Tervalampeen vartiksi seisomaan, jonka päälle Eijalle ja Jukalle saunaan ja syömään. Eipä tarvinnut sen jälkeen paljon unta houkutella. Eikä muuten särkenyt lihaksia niin kuin Tukholman jälkeen :-)

Lieneekö nyt tuo maito, järvessä seisoskelu vaiko Tukholmasta vahvistuneet koivet vaiko kaikki yhdessä, mutta nyt on ihan hyvässä kunnossa jalat. Oli jo eilen, tiistaina. Toisin kuin Tukholman jälkeen... silloin meni viikko ennen kuin pystyin istumaan tuskailematta pöntölle :-) Tämähän suorastaan houkuttelee jo tähyämään uusia haasteita tämä nopea palautuminen.... Mites olis Pariisi, Hampuri tai kenties vaikka Rooma... ensi keväänä???

13.8.2008 Pietarissa kaikki ennallaan

Pietarissa on kaikki ennallaan, kuten kuvastakin näkyy... "Spas na Kravi", eli "Kirkko veren päällä" seistä törröttää siinä missä pitääkin, Gribojevan kanaalin varrella. Kirkko on rakennettu paikalle, jossa Aleksanteri II murhattiin, siitä nimi.
Kävimme Marjutin (entinen Sitralainen) kanssa kanaaliristeilyllä ja keli olikin siihen mitä mainioin. Kiva nähdä vähän eri perspektiivistä näitä jo tutuksi käyneitä kaupungin nähtävyyksiä.
Eijan kanssa taasen vipelsimme maanantaina Vasilinsaarella ja piipahdimme mm. kauppahalliin, jossa hedelmätkin ovat majesteettisissä riveissä.
Meille ilmaantui torstai-iltana alivuokralainen keittiön ikkunaan. Tullessamme illalla kotiin haettuamme Eijan ja Jukan asemalta, oli hyttysverkossa pääskynen. Siinä sitä sitten ihmettelimme ja pohdimme, jotta onko se siihen jotenkin takertunut vaiko ihan vain tullut lämpimään paikkaan viettämään yönsä. Yhtään se ei näyttänyt häiriintyvän siitä, että keittiössä oli valot päällä ja me siinä hetken istuimme. Päätimme jättää sen rauhaan ja sitten aamutuimaan todeta tilanne. Tämä kuva on otettu aamulla vähän viiden jälkeen. Vähän kuuden jälkeen pääsky sitten vain vähän kääntyi ja liiteli pois. Onneksi tuo onneton hyttysverkko kesti linnun painon, ettei tarvinnut pelästynyttä lintua alkaa keittiöstä jahtaamaan.

Muutoin elämä jatkuu vanhaan malliin. Puistossa sedät istuvat onkivapojensa kanssa, satunnaisesta siivoamisesta huolimatta roskat ilmestyvät aina sinnikkäästi takaisin puistoon ja varashälyttimet huutavat.
Enää ei muuten naurata pätkääkään nuo kotikutoiset poliisiautoilta kuulostavat hälyt, joita aikaisemmin kommentoin.... Muutama yö on mennyt siinä niitä kuunnellessa kun ne itsekseen tuolla meidän kerrostalon pihalla ulvovat. Korkeita kun ovat nämä talot, niin hyvin kaikuvat ne hälyt tänne ylös asti, ihan kuin vieressä olisivat. Siinä aamuöisinä tunteina on tullut mietittyä eri vaihtoehtoja mokoman Ladan ruppanan hävittämiseksi....

Huomenna lähdetään ajamaan kohti Suomea. Lauantaina onkin taas urakka edessä minulla kun kipittelen 42 kilometriä Helsingin kaduilla. Toivotaan ettei ihan koko matkan ajan sada. Hellettä ei tarvitse olla.

On muuten tullut tuota puistoa kierrettyä muutaman kerran. Laskin tässä juuri, että huhtikuun puolenvälin jälkeen olen juossut 471 kilometriä. Jos nyt siitä se Tukholman 42 otetaan pois ja pari Suomessa juostua lenkkiä, niin noin 398 km olen juossut täällä. Tuo tekee noin 159 kertaa tuon puiston ympäri. Erittäin mielenkiintoista :-) Voisihan sitä muuallakin juosta, mutta koirien kanssa on helpompaa mennä puistoa ympäri, ja sitten ei tarvitse myöskään liikennevaloissa seisoskella.
Elikkä jos olen joskus pitänyt juoksemista tylsänä, niin täällä siitä tylsyydestä on tullut suorastaan taidetta :-) Maratooni Helsingissä varmaan tuntuukin menevän ihan hujauksessa, kun maisemat vaihtuu matkan aikana eri malliin kuin täällä!! Nyt ei muuta kuin pastaa keittämään!

3.8.2008 Illallisella jahtiklubilla ja siltojen aukeaminen

Kävimme Annen ja Miran kanssa illastamassa Petrogradin alueella sijaitsevan jahtiklubin ravintolassa, jonka Anne oli bongannut. Ulkoapäin rakennus oli varsin erikoinen, mikä lie alkujaan ollut tuo rakennus, mutta sisäpuoli oli varsin viihtyisä. Ja maisematkin mitä mainioimmat... Jos nimittäin pitää komeista veneistä auringonlaskun hehkussa.
Mietimmekin, että näitä luksusjahteja ei täällä kuulemma liiemmin ole vielä ollut, mutta ovat ilmeisesti yleistymässä. Ja mikäpäs siinä, jos rahaa on kuin rantarosvoilla.
Ruoka oli hyvää, mutta laskukin oli kyllä sen mukainen... Ei mikään halpis paikka siis.
Illan päätteeksi päätimme Simon kanssa jäädä odottelemaan Nevan siltojen aukeamista, koska kumpikaan meistä ei sitä vielä ollut nähnyt.
Väkeä paikalla oli julmetusti, elikkä tapahtuma on siis todella suosittu sekä turistien, että paikallisten keskuudessa. Kello 1.35 on H-hetki Eremitaasin edessä olevalla Dvorzovyi-sillalla (elikkä siis Palatsi-sillalla). Nevalla putputtelee kymmenittäin turisteja kuljettavia risteilyaluksia, joilta käsin onkin hyvä ihailla auki olevia siltoja.
Ja kieltämättä, onhan tuo näky komea. Tämä silta on muuten niitä harvoja, josta aukeaa kaksi lippaa vastakkain, monesta aukeaa vain yksi lippa.
Taas vain täytyy todeta, että hieno kaupunki tämä Pietari, ei siitä pääse mihinkään. Ja sen ovat kyllä huomanneet muutkin, nyt tähän vuodenaikaan turistilaumat keskustassa ovat valtaisat, ja jono esim. Eremitaasiin on todella pitkä. Paikalliset itse ovat todella ylpeitä kaupungistaan. Sen huomasi koulussa, kun piti jotain lauseita keksiä... aina tuli pisteet kotiin, kun osasi kehua Pietaria venäjäksi :-)

31.7.2008 Viimeinen koulupäivä!

Tänään oli tällä erää viimeinen koulupäivä. Huh, onpahan sekin urakka nyt ohi, 13 viikkoa!! Eipä uskoisi, kyllä on niin vauhdilla aika mennyt. Harmi sinänsä lopettaa juuri nyt, kun ohjelmaan on tullut muutosta sen verran, että nyt ei ole pelkkää kieliopin pänttäämistä, vaan mukaan tuli myös keskustelut ja artikkelien lukemiset. Juuri tuota olisin nyt kyllä kaivannut, mutta toisaalta.... Olen myös kaivannut hieman sitä omaa aikaakin, elikkäs lomaa, jotta voin nyt alkaa kertaamaan noita läpilaukattuja kirjoja.

Mutta onhan se hienoa huomata ymmärtävänsä päivä päivältä enemmän tätä venäjän kieltä, mitä on aina pitänyt ihan mahdottomana oppia!! Täällä jaetaan myös metroasemilla aamulla Metro-lehteä, ja se onkin juuri hyvä luettava, sellaisia lyhykäisiä juttuja, joissa ei mene ikuisuus, vaikka sanakirjastakin tarkistelisi sanoja.

Sain tiimikavereilta lähtiessäni kirjan Krokotiili Genasta ja Zeburaskasta (taitaa olla suomeksi "Mukkelis" tuo Zeburaska). Lastenkirja, jossa ensin suuret kuvat ja vähän tekstiä ja sitten toisin päin, eli tekstin osuus kasvaa. Otinpa tuon kirjan tässä tarkasteluun ja hups.... huomasinkin lukevani sitä melkein sujuvasti :-) !!! No toki joitain sanoja täytyy tarkistella, mutta koska on myös kuvat, ovat sanat myös helposti arvattavissa... Kerrassaan loistavaa vaihtelua noille koulukirjoille, missä teksti tietenkin käsittelevät Pushkinia, Juri Gagarinia, Lomonosovia, Anna Ahmatovaa, Leningradin piiritystä yms yms yms.... Täytyy sanoa, että ihan hyvän annoksen kultturitietämystä on tullut tässä tuon kielen opiskelun ohessa, ja niinhän se kai on ollut tarkoituskin.